NIMI
Tindemari KAT, Tinja
PAINOTUS
kenttäpainotus
ROTU, SKP
suomenpienhevonen, tamma
KOULUTUSTASO
ko Helppo A, re 120cm me 110cm
VÄRI, SÄKÄ
punarautias, 147cm
OMISTAJA
SYNTYNYT, IKÄ
06.09.2008, (2 irl kk=1v)
KASVATTAJA
REKISTERINUMERO
VH-00000
ARVONIMET
ei ole

 
@ Kisshu
Sivuilla esiintyvä hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

Yleisesti Tinja on kiltti, vaikka säheltääkin toisinaan aikalailla. Minulle tamma tuli sen entisen omistajan vähentäessä hevostouhujaan. Niinpä neiti sitten palautui aluksi kasvattajalleen, joka laittoi sen myyntiin. Nähdessäni myynti-ilmoituksen Katvuston sivuilla päätin tehdä hieman lisätiedusteluja neidistä. Soitettuani pari puhelua päätin lentää Suomeen katsomaan tammaa. Ajaessani tallin pihaan saatoin huomata toinen toistaan upeampia suomenhevosia tarhoissaan. Haeskelin katseellani jota kuta, jolta kysyä missä tallinomistaja on. Pihalla ei näkynyt ketään, mutta huomasin ratsukon työskentelevän kentällä. Nojasin kentän aitaan tarkkaillakseni paremmin ratsukon työskentelyä. Ratsukon lopettaessa kysäisin ratsastajalta tietäisikö hän missä tallinomistaja on. Ratsastaja ilmoitti olevansa omistaja ja kerroin tulleeni katsomaan Tindemaria. Hoidettuaan ratsunsa Kisshu vei minut erään karsinan luokse, josta minua tuijotti yksi vuotiaan suomenhevosen pää. Otimme tamman ulos karsinasta, jotta saattaisin tarkastella sitä hieman paremmin. Neiti oli ihastuttava ja Kisshun juoksutettaessa sitä huomasin sen omaavan myös upeat askellajit. Niinpä sitten kysyin kuinka paljon tamma maksoi ja koska hinta ei ollut kohtuuton päätin ostaa sen. Uuteen kotiinsa saapui marraskuun alussa.

Hoidettaessa Tinja käyttäytyy yleensä mallikkaasti, mutta saattaa välillä tehdä omiaan. Ulkona hoidettaessa seisoi paikoillaan melkein puoliunessa eikä pahemmin piittaa ympäristön tapahtumista. Karsinassa hoidettaessa norkoilee oven kohdalla, mutta seisoo kuitenkin nätisti paikoillaan. Harjaamisen pitäisi sujua ongelmitta, joskin kavioita neiti ei anna aina ottaa. Ruokittaessa odottaa vuoroaan nätisti eikä metelöi, vaikka saattaakin näyttää hieman kärsimättömältä. Suitsittaessa nostaa ensin päänsä ylös ja siinä meneekin hetki että neidin saa suostutelluksi laskemaan päänsä alas. Satuloiminen sujuu kuitenkin ongelmitta. Eläinlääkäristä ei pidä, mutta antaa tämän kuitenkin tehdä tutkimuksensa rauhassa. Kengitettäessä käyttäytyy ihan mallikkaasti, mitä nyt välillä saattaa vähän steppailla.

Taluttaessa Tinjan kanssa ei pitäisi ilmetä suurempia ongelmia, sillä se rupeaa harvemmin riehumaan narun toisessa päässä. Maastossa talutettaessa neiti haluaa tutkia ihan keiken vastaan tulevan. Tämä on toisinaan hieman ärsyttävää, sillä neidin päätä saa jatkuvasti kiskoa pois puskista. Tarhalle mentäessä neidillä on tapana tanssahdella narun toisessa päässä, mikä ei suinkaan ole aina mukavaa. Toisista tammoista ei niin kovin paljoa välitä ja pysytteleekin mieluiten omissa oloissaan. Oreja ei todellakaan halua lähelleen muulloin kuin kiima-aikana, joten näiden olisi syytä pysytellä neidistä kaukana. Nuorten ja varsojen seura on neidille sen sijaan oikeaa terapiaa ja se viettääkin mieluusti aikaansa näiden kanssa. Maneesissa ja kentällä talutettaessa kulkee nätisti taluttajansa vieressä eikä metkuile. Juoksutettaessa saattaa keksiä jotain pikku kivaa juoksuttajansa päänmenoksi. Lastaaminen sujuu ongelmitta kunhan lastaaja vain on neidille entuudestaan tuttu ihminen.

Ratsastaessa Tinja on reipas eikä siltä ainaa energia vähällä lopu. Tamma on myös hieman häslä eikä tahtoisi lopettaa leikkimistä millään. Ratsastaja saakin keksiä neidille jatkuvasti kiinnostavaa puuhaa, jottei se aloittaisi leikkimistä. Tamman askeleet ovat pehmeät, mutta niiden työstäminen irtonaiseksi onkin työn ja tuskan takana. Koulussa neiti onkin hieman tahmea eikä tahtoisi sitä oikein kunnolla vääntää. Kuitenkin vaativan ratsastajan kanssa menee sitäkin ihan kivasti, vaikkei kapasiteettia kovin pitkälle olekaan. Esteillä käykin sitten kuumana ja sitä saakin pidätellä ihan tosissaan. Osaa kuitenkin hyvin katsoa ponnistuspaikan, ainoa asia mistä ratsastajan oikeastaan täytyy huolehtia on vauhdin säännöstely. Maastossa kulkee nätisti niin kauan kun autoja ei tule vastaan. Autojen lähettyvillä kuitenkin hermostuu pahemman kerran. Maastoesteillä tarkkana ja malttaa jopa hiljentää hieman vauhtiaan. Vedestä ei pahemmin piittaa, kunhan sen ei oleteta menevän uimaan vapaaehtoisesti.

Kisoissa Tinja on hieman villihkö kaveri ja sitä saakin välillä rauhoitella ihan reippaasti. Kisa-alueen hälinä kun saa neidin hieman innostumaan eikä se ainakaan aluksi haluaisi sen vuoksi pysyä paikoillaan. Tallialueella malttaa jo vähän rentoutua, mutta steppailee edelleen liiankin kanssa. Muiden hevosten läheisyyttä ei juuri huomioi, sillä neitiä kiinnostaa vain se oma suoritus. Lämmiteltäessä kulkee nöyränä kuolaimella totellen hyvin ratsastajaansa. Portilla odottaa vuoroaan jokseenkin nätisti eikä pahemmin temppuile. Kouluradalla ratsastaja saa tehdä neidin kanssa tosissaan töitä, jotta siitä irtoaisi kaikkein parhain suoritus. Esteradalla ratsastajan täytyy lähinnä vain pysyä kyydissä mukana sekä ohjata. Maastoradalla ei aina malttaisi hillitä vauhtiaan alussa, minkä takia väsähtääkin usein lopussa. Palkintojenjaossa neiti on vähän hermostunut ja saattaa tästä johtuen säikkyä salamavaloja.

Tindemari KAT
i. Masiina KAT
YLA II,SLA I
sph,rt,144cm
ii. Pohjolan Qvertti
kuollut
YLA III
sph,prt,145cm
ie. Ristiriidan Syys-Sireeni
rip 03.05.2008
YLA II,SLA II
sh,vprt,152cm
e. Lakean Maktaleena
Ch,KTK III
YLA II,ERJ II,SLA II
sh,rt,149cm
ei. R.I. Manteli
Ch
sph,prt,146cm
ee. Ruskan Purppura
rip 24.07.2008
sh,rt,155cm


Masiina KAT on erittäin ansioitunut estehevonen, jolta löytyy myös sählärin luonne. Sen isän isä K.T Desantti palkittiin sekä Champion arvonimellä että ERJ III palkinnolla. Desantin isän isänä toimi KTK II,YLA I ja VJA B palkittu Kapitalismi. Kapitalismin isä on jo edesmennyt YLA II palkittu M.K. Askel. Askeleen isä on myös yleislaatuarvostelussa II-palkinnon ansainnut MS Jesper. Jesperin isä on kantakirjassa II-palkinnolla oleva champion palkittu Aurinkorannan Aamurusko. M.K. Aseleen emä on jo edesmennyt VIR MVA Ch ja KTK III tamma Annina. Kapitalismin emänä toimii YLA I palkittu R.I. Peilin Heijastus. Liljan isänä toimii yleislaatuarvostelussa I-palkinnon ansainnut Heijastus. Liljan emä on puolestaan edesmennyt KTK-II ja VIR MVA Ch palkittu tamma M.L. Kesä-Mustikka. Desantin isän emän emänä toimii M.L. Kesä-Mustikka, joka on VIR MVA Ch ja KTK II palkittu. Desantin emän isänä häärii kantakirjassa III-palkinnolla oleva Champion ori Ruskan Nestori. Nestorin isänä toimii KTK II ori Ruskan Elvari. Elvarin isänä on puolestaan varmasti kaikkien tuntema Mesimarjan Vallaton. Ruskan Elvarin emän isänä toimii miltei legendaarinen VIR MVA Ch ja KTK III ori Kasanova. Ruskan Nestorin emän isä on VIR MVA Ch ja KTK II ori Kipinöivä Legenda. Legendan isän isä on KTK III ja YLA II palkittu Ruiskukan Pikku Paholainen. Paholaisen isän isä on KTK II ja ERJ III ori Sandin Hurmuri. Hurmurin emän isän isä Aamuruskon Talvi-Hämy Palkittiin YLA:ssa III palkinnolla. Hurmurin emän isän emän isä on kantakirjassa II-palkinnolla oleva champion palkittu Aurinkorannan Aamurusko. Hurmurin emän emän isän isän isän isä Kuujärven Lentävä Lähtö on YLA I ja KTK III palkittu. Lentävän Lähdön isä on KTK III palkittu Kuujärven Lennokas. Lennokkaan isän isän emä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva Aurinkorannan Avanti.Lentävän Lähdön emä RHS Suomineito on sekin VIR MVA Ch palkittu. Suomineidon isä Ch Ruskomäen Loisto Aika on palkittu YLA:ssa III-palkinnolla. Sandin Hurmurin emän emän isän isän isän emän isän isä on VIR MVA Ch ja KTK III palkittu Taikatuulen Ajatus. Hurmurin emän emän isän isän isän emän emän isä on VIR MVA Ch ja KTK II palkittu E.N. Tornado. Hurmurin emän emän isän isän isän emän emän emä on KTK II palkittu Ch Tähti-Sumu. Sandin Hurmurin emän emän isän isän emä on KTK III ja Champion palkittu Hinaajan-Heili. Sandin Hurmurin emän emän emän isänä toimii VIR MVA Ch Nora's Kuunvalon Ukkonen. Ukkosen isä Iki-Ihana kantakirjattiin I-palkinnolla. Paholaisen isän emän emän isän isä on VIR MVA Ch Taikatuulen Tuiskaus. Tuiskauksen isän isä on I-palkinnolla kantakirjattu Iki-Ihana. Tuiskauksen isän emä Ihanmahoton kantakirjattiin toisella palkinnolla. Paholaisen isän emän emän emän isän isä on VIR MVA Ch palkittu Hurmuri-Poika. Paholaisen isän emän emän emän isän emä E.P. Emmin-Vire on kantakirjassa kolmannella palkinnolla. Paholaisen emän isä Kuujärven Lentävä Lähtö on YLA I ja KTK III palkittu. Lentävän Lähdön isä on KTK III palkittu Kuujärven Lennokas. Lennokkaan isän isän emä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva Aurinkorannan Avanti.Lentävän Lähdön emä RHS Suomineito on sekin VIR MVA Ch palkittu. Suomineidon isä Ch Ruskomäen Loisto Aika on palkittu YLA:ssa III-palkinnolla. Paholaisen emän emä Ch Ruiskukan Velho-Peikko on sekä YLA että KTK III palkittu. Kipinöivän Legendan isän emän isä on KTK III ori Ukkosmyrskyn Tahdonvoima. Tahdonvoiman isän isä on VIR MVA Ch Taikatuulen Tuiskaus. Tuiskauksen isän isä on I-palkinnolla kantakirjattu Iki-Ihana. Tuiskauksen isän emä Ihanmahoton kantakirjattiin toisella palkinnolla. Tahdonvoiman emän isä on YLA1 palkittu jo pois nukkunut pienhevosori Kuujärven Vallaton. Sen isä on edesmennyt VIR MVA Ch palkittu ori Kuujärven Menninkäinen. Menninkäisen isä on edesmennyt KTK II ori Taikatuulen Ajatus, joka omaa myös VIR MVA Ch arvonimen. Meinninkäisen emä on puolestaan Champion palkittu jo edesmennyt KTK III tamma Kuujärven Kaunis Veera. Veeran isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova.Veeran jo edesmennyt emä M.L. Juhlan Toive on KTK III palkittu hieno tamma. Kuujärven Vallattoman emä on puolestaan kantakirjassa II-palkinnolla oleva VIR MVA Ch Taikatuulen Lumous. Lumouksen isä on varmasti kaikkien tuntema VIR MVA Ch ori Hallusinaatio. Lumouksen emänä on puolestaan kantakirjassa III-palkinnolla ole Champion arvonimen saanut tamma Metsätähden Taika. Tahdonvoiman emän emä on KTK II ja YLA 3 palkittu VIR MVA Ch Nopsaneiti. Nopsaneidin isä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch H.M. Nopsa. Kipinöivän Legendan isän emän emän isä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch H.M. Nopsa. Kipinöivän Legendan emä Hirmun Lumoavan Kaunis palkittiin YLA II palkinnolla. Tyttärensä tavoin Haltiahengen Pirtti-Hirmu on YLA II palkittu. Hirmun isän isä on YLA1 palkittu jo pois nukkunut pienhevosori Kuujärven Vallaton. Sen isä on edesmennyt VIR MVA Ch palkittu ori Kuujärven Menninkäinen. Menninkäisen isä on edesmennyt KTK II ori Taikatuulen Ajatus, joka omaa myös VIR MVA Ch arvonimen. Meinninkäisen emä on puolestaan Champion palkittu jo edesmennyt KTK III tamma Kuujärven Kaunis Veera. Veeran isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova.Veeran jo edesmennyt emä M.L. Juhlan Toive on KTK III palkittu hieno tamma. Kuujärven Vallattoman emä on puolestaan kantakirjassa II-palkinnolla oleva VIR MVA Ch Taikatuulen Lumous. Lumouksen isä on varmasti kaikkien tuntema VIR MVA Ch ori Hallusinaatio. Lumouksen emänä on puolestaan kantakirjassa III-palkinnolla ole Champion arvonimen saanut tamma Metsätähden Taika. Tahdonvoiman emän emä on KTK II ja YLA 3 palkittu VIR MVA Ch Nopsaneiti. Nopsaneidin isä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch H.M. Nopsa. Ruskan Nestorin emän emänä toimii Ch Purppuran Tuliharja. Tuliharjan isän isä Ch Kuujärven Pieni Mutta Pippurinen kantakirjattiin III-palkinnolla. Pippurisen isä on edesmennyt VIR MVA Ch palkittu ori Kuujärven Menninkäinen. Menninkäisen isä on edesmennyt KTK II ori Taikatuulen Ajatus, joka omaa myös VIR MVA Ch arvonimen. Meinninkäisen emä on puolestaan Champion palkittu jo edesmennyt KTK III tamma Kuujärven Kaunis Veera. Veeran isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova.Veeran jo edesmennyt emä M.L. Juhlan Toive on KTK III palkittu hieno tamma. Pippurisen emän isän isä on YLA III palkittu Ukkosmyrskyn Hakuri. Hakurin isän isä on varmasti kaikkien tuntema VIR MVA Ch ori Hallusinaatio. Pippurisen emän isän emä Kastanjetto on sekä KTK III että YLA II palkittu. Pippurisen emän emän isän isänä toimii KTK-III ori Ch Lähde-Laitos. Pippurisen emän emän emän isä on VRER:n suosittelema 20,5a aikainen jalostusori Taikatuulen Lennokas. Purppuran Tuliharjan isän emä Ch Metsätähden Taika kantakirjattiin III-palkinnolla. Emänä Purppuran Tuliharjalla on vuonna 2004 pois nukkunut KTK III tamma Tempperamentti. K.T Desantin emän emän isän isän emän isä on jo edesmennyt VIR MVA Ch ja KTK III palkittu Huurteen Lumiturpa. Lumiturvan isänä toimii KTK II palkittu Champion ori Kuujärven Vertaansa Vailla. Villen isä on KTK III palkittu Kuujärven Lennokas. Lennokkaan isän isän emä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva Aurinkorannan Avanti. Villen emä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch Taikatuulen Ruusu. Ruusun emänä tomii puolestaan III-palkinnolla kantakirjattu Pepsiina. Lumiturvan emän isä on YLA II palkittu R.I. Unen Herra. Unskin isä on edesmennyt VIR MVA Ch palkittu ori Kuujärven Menninkäinen. Menninkäisen isä on edesmennyt KTK II ori Taikatuulen Ajatus, joka omaa myös VIR MVA Ch arvonimen. Meinninkäisen emä on puolestaan Champion palkittu jo edesmennyt KTK III tamma Kuujärven Kaunis Veera. Veeran isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova.Veeran jo edesmennyt emä M.L. Juhlan Toive on KTK III palkittu hieno tamma. Lumiturvan emän emän isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova. K.T Desantin emän emän isän isän emän emän isänä toimii Ch Tuhina. Desantin emän emän isän emän isä on VIR MVA Ch palkittu ja kantakirjassa II-palkinnolla oleva Kuujärven Lennähdys. Isänä Lennähdyksellä on komea KTK II palkittu VIR MVA Ch Rimurin Lento. Lennähdyksen emä RHS Suomineito on puolestaan VIR MVA Ch arvonimellä palkittu. Sen isä on paitsi Champion arvonimen omaava myös YLA3 palkittu Ruskomäen Loisto Aika. Desantin emän emän isän emän emän emä on KTK II ja YLA 3 palkittu VIR MVA Ch Nopsaneiti. Nopsaneidin isä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch H.M. Nopsa. Masiina KAT:n isän emän isä on KTK III ori Ch Kuujärven Juhlija. Juhlijan isä on VIR MVA Ch palkittu jo edesmennyt Liinun Pikkupeikko, joka on myös YLA III palkittu. Pikkupeikon isä on kantakirjassa II-palkinnolla oleva champion palkittu Aurinkorannan Aamurusko. Juhlijan emä on puolestaan KTK III tamma M.L. Juhlan Toive. Masiina KAT:n isän emän emän isän isän isänä toimii KTK-III ori Ch Lähde-LaitosAurinkorannan Aamurusko. Masiina KAT:n emän isä Ruisperkele palkittiin KRJ III,ERJ IV,VVJ II,YLA II,SLA I ja MEJ III palkinnoilla. Ruisperkeleen isä Herra Wonka palkittiin YLA I ja KRJ III palkinnoilla. Wonkan isänä toimii KRJ IV palkittu Kapinallinen.

Lakean Maktaleena on luonteeltaan erittäin utelias ja kekseliäs, mutta myös hyvä rakenteinen. Maktaleenan isän isän isä on puolestaan komea mustaori Liinun Kaamos-Hurmuri. Hurmurin isä on VIR MVA Ch palkittu ja kantakirjassa III-palkinnolla oleva Kasanova. Hurmurin emänä toimii KTK II tamma VIR MVA Ch Liinun Aurora-Amelia. Amelian isä on KTK III ori Kulkurin Valssi. Maktaleenan isän isän emän isä on VIR MVA Ch palkittu ja kantakirjassa II-palkinnolla oleva Kuujärven Lennähdys. Isänä Lennähdyksellä on komea KTK II palkittu VIR MVA Ch Rimurin Lento. Lennähdyksen emä RHS Suomineito on puolestaan VIR MVA Ch arvonimellä palkittu. Sen isä on paitsi Champion arvonimen omaava myös YLA3 palkittu Ruskomäen Loisto Aika. Maktaleenan isän emän isän emä on Champion palkittu Toivon Raisuliina. Maktaleenan isän emän emän isä Kaamosmaan Lohdullinen palkittiin YLA II,KRJ III ja ERJ III palkinnoilla. Lohdullisen emän isä on VIR MVA Ch palkittu ja kantakirjassa II-palkinnolla oleva Kuujärven Lennähdys. Isänä Lennähdyksellä on komea KTK II palkittu VIR MVA Ch Rimurin Lento. Lennähdyksen emä RHS Suomineito on puolestaan VIR MVA Ch arvonimellä palkittu. Sen isä on paitsi Champion arvonimen omaava myös YLA3 palkittu Ruskomäen Loisto Aika. Lohdullisen isän emän isä Kulkurin Valssi kantakirjattiin III-palkinnolla. Lohdullisen isän emän emän isän emä on KTK III palkittu Aurinkorannan Avanti. Lohdullisen isän emän emän emän isänä toimii Ch ja KTK II ori Aurinkorannan Aamurusko. Maktaleenan isän emän emän emän isän isän isä Valo-Mikki palkittiin KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla. Mikin isän isä on Ch ja KTK III palkittu Kasperi. Maktaleenan isän emän emän emän isän emän isä Kulkurin Valssi kantakirjattiin III-palkinnolla. Maktaleenan isän emän emän emän isän emän emä Ihanmahoton kantakirjattiin toisella palkinnolla. Maktaleenan emän isänä häärii kantakirjassa III-palkinnolla oleva Champion ori Ruskan Nestori. Nestorin isänä toimii KTK II ori Ruskan Elvari. Elvarin isänä on puolestaan varmasti kaikkien tuntema Mesimarjan Vallaton. Ruskan Elvarin emän isänä toimii miltei legendaarinen VIR MVA Ch ja KTK III ori Kasanova. Ruskan Nestorin emän isä on VIR MVA Ch ja KTK II ori Kipinöivä Legenda. Legendan isän isä on KTK III ja YLA II palkittu Ruiskukan Pikku Paholainen. Paholaisen isän isä on KTK II ja ERJ III ori Sandin Hurmuri. Hurmurin emän isän isä Aamuruskon Talvi-Hämy Palkittiin YLA:ssa III palkinnolla. Hurmurin emän isän emän isä on kantakirjassa II-palkinnolla oleva champion palkittu Aurinkorannan Aamurusko. Hurmurin emän emän isän isän isän isä Kuujärven Lentävä Lähtö on YLA I ja KTK III palkittu. Lentävän Lähdön isä on KTK III palkittu Kuujärven Lennokas. Lennokkaan isän isän emä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva Aurinkorannan Avanti.Lentävän Lähdön emä RHS Suomineito on sekin VIR MVA Ch palkittu. Suomineidon isä Ch Ruskomäen Loisto Aika on palkittu YLA:ssa III-palkinnolla. Sandin Hurmurin emän emän isän isän isän emän isän isä on VIR MVA Ch ja KTK III palkittu Taikatuulen Ajatus. Hurmurin emän emän isän isän isän emän emän isä on VIR MVA Ch ja KTK II palkittu E.N. Tornado. Hurmurin emän emän isän isän isän emän emän emä on KTK II palkittu Ch Tähti-Sumu. Sandin Hurmurin emän emän isän isän emä on KTK III ja Champion palkittu Hinaajan-Heili. Sandin Hurmurin emän emän emän isänä toimii VIR MVA Ch Nora's Kuunvalon Ukkonen. Ukkosen isä Iki-Ihana kantakirjattiin I-palkinnolla. Paholaisen isän emän emän isän isä on VIR MVA Ch Taikatuulen Tuiskaus. Tuiskauksen isän isä on I-palkinnolla kantakirjattu Iki-Ihana. Tuiskauksen isän emä Ihanmahoton kantakirjattiin toisella palkinnolla. Paholaisen isän emän emän emän isän isä on VIR MVA Ch palkittu Hurmuri-Poika. Paholaisen isän emän emän emän isän emä E.P. Emmin-Vire on kantakirjassa kolmannella palkinnolla. Paholaisen emän isä Kuujärven Lentävä Lähtö on YLA I ja KTK III palkittu. Lentävän Lähdön isä on KTK III palkittu Kuujärven Lennokas. Lennokkaan isän isän emä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva Aurinkorannan Avanti.Lentävän Lähdön emä RHS Suomineito on sekin VIR MVA Ch palkittu. Suomineidon isä Ch Ruskomäen Loisto Aika on palkittu YLA:ssa III-palkinnolla. Paholaisen emän emä Ch Ruiskukan Velho-Peikko on sekä YLA että KTK III palkittu. Kipinöivän Legendan isän emän isä on KTK III ori Ukkosmyrskyn Tahdonvoima. Tahdonvoiman isän isä on VIR MVA Ch Taikatuulen Tuiskaus. Tuiskauksen isän isä on I-palkinnolla kantakirjattu Iki-Ihana. Tuiskauksen isän emä Ihanmahoton kantakirjattiin toisella palkinnolla. Tahdonvoiman emän isä on YLA1 palkittu jo pois nukkunut pienhevosori Kuujärven Vallaton. Sen isä on edesmennyt VIR MVA Ch palkittu ori Kuujärven Menninkäinen. Menninkäisen isä on edesmennyt KTK II ori Taikatuulen Ajatus, joka omaa myös VIR MVA Ch arvonimen. Meinninkäisen emä on puolestaan Champion palkittu jo edesmennyt KTK III tamma Kuujärven Kaunis Veera. Veeran isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova.Veeran jo edesmennyt emä M.L. Juhlan Toive on KTK III palkittu hieno tamma. Kuujärven Vallattoman emä on puolestaan kantakirjassa II-palkinnolla oleva VIR MVA Ch Taikatuulen Lumous. Lumouksen isä on varmasti kaikkien tuntema VIR MVA Ch ori Hallusinaatio. Lumouksen emänä on puolestaan kantakirjassa III-palkinnolla ole Champion arvonimen saanut tamma Metsätähden Taika. Tahdonvoiman emän emä on KTK II ja YLA 3 palkittu VIR MVA Ch Nopsaneiti. Nopsaneidin isä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch H.M. Nopsa. Kipinöivän Legendan isän emän emän isä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch H.M. Nopsa. Kipinöivän Legendan emä Hirmun Lumoavan Kaunis palkittiin YLA II palkinnolla. Tyttärensä tavoin Haltiahengen Pirtti-Hirmu on YLA II palkittu. Hirmun isän isä on YLA1 palkittu jo pois nukkunut pienhevosori Kuujärven Vallaton. Sen isä on edesmennyt VIR MVA Ch palkittu ori Kuujärven Menninkäinen. Menninkäisen isä on edesmennyt KTK II ori Taikatuulen Ajatus, joka omaa myös VIR MVA Ch arvonimen. Meinninkäisen emä on puolestaan Champion palkittu jo edesmennyt KTK III tamma Kuujärven Kaunis Veera. Veeran isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova.Veeran jo edesmennyt emä M.L. Juhlan Toive on KTK III palkittu hieno tamma. Kuujärven Vallattoman emä on puolestaan kantakirjassa II-palkinnolla oleva VIR MVA Ch Taikatuulen Lumous. Lumouksen isä on varmasti kaikkien tuntema VIR MVA Ch ori Hallusinaatio. Lumouksen emänä on puolestaan kantakirjassa III-palkinnolla ole Champion arvonimen saanut tamma Metsätähden Taika. Tahdonvoiman emän emä on KTK II ja YLA 3 palkittu VIR MVA Ch Nopsaneiti. Nopsaneidin isä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch H.M. Nopsa. Ruskan Nestorin emän emänä toimii Ch Purppuran Tuliharja. Tuliharjan isän isä Ch Kuujärven Pieni Mutta Pippurinen kantakirjattiin III-palkinnolla. Pippurisen isä on edesmennyt VIR MVA Ch palkittu ori Kuujärven Menninkäinen. Menninkäisen isä on edesmennyt KTK II ori Taikatuulen Ajatus, joka omaa myös VIR MVA Ch arvonimen. Meinninkäisen emä on puolestaan Champion palkittu jo edesmennyt KTK III tamma Kuujärven Kaunis Veera. Veeran isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova.Veeran jo edesmennyt emä M.L. Juhlan Toive on KTK III palkittu hieno tamma. Pippurisen emän isän isä on YLA III palkittu Ukkosmyrskyn Hakuri. Hakurin isän isä on varmasti kaikkien tuntema VIR MVA Ch ori Hallusinaatio. Pippurisen emän isän emä Kastanjetto on sekä KTK III että YLA II palkittu. Pippurisen emän emän isän isänä toimii KTK-III ori Ch Lähde-Laitos. Pippurisen emän emän emän isä on VRER:n suosittelema 20,5a aikainen jalostusori Taikatuulen Lennokas. Purppuran Tuliharjan isän emä Ch Metsätähden Taika kantakirjattiin III-palkinnolla. Emänä Purppuran Tuliharjalla on vuonna 2004 pois nukkunut KTK III tamma Tempperamentti. Maktaleenan emän emän isän isän emän isä on jo edesmennyt VIR MVA Ch ja KTK III palkittu Huurteen Lumiturpa. Lumiturvan isänä toimii KTK II palkittu Champion ori Kuujärven Vertaansa Vailla. Villen isä on KTK III palkittu Kuujärven Lennokas. Lennokkaan isän isän emä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva Aurinkorannan Avanti. Villen emä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch Taikatuulen Ruusu. Ruusun emänä tomii puolestaan III-palkinnolla kantakirjattu Pepsiina. Lumiturvan emän isä on YLA II palkittu R.I. Unen Herra. Unskin isä on edesmennyt VIR MVA Ch palkittu ori Kuujärven Menninkäinen. Menninkäisen isä on edesmennyt KTK II ori Taikatuulen Ajatus, joka omaa myös VIR MVA Ch arvonimen. Meinninkäisen emä on puolestaan Champion palkittu jo edesmennyt KTK III tamma Kuujärven Kaunis Veera. Veeran isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova.Veeran jo edesmennyt emä M.L. Juhlan Toive on KTK III palkittu hieno tamma. Lumiturvan emän emän isä on puolestaan KTK III palkittu VIR MVA Ch Kasanova. Maktaleenan emän emän isän isän emän emän isänä toimii Ch Tuhina. Maktaleenan emän emän isän emän isä on VIR MVA Ch palkittu ja kantakirjassa II-palkinnolla oleva Kuujärven Lennähdys. Isänä Lennähdyksellä on komea KTK II palkittu VIR MVA Ch Rimurin Lento. Lennähdyksen emä RHS Suomineito on puolestaan VIR MVA Ch arvonimellä palkittu. Sen isä on paitsi Champion arvonimen omaava myös YLA3 palkittu Ruskomäen Loisto Aika. Maktaleenan emän emän isän emän emän emä on KTK II ja YLA 3 palkittu VIR MVA Ch Nopsaneiti. Nopsaneidin isä on kantakirjassa III-palkinnolla oleva VIR MVA Ch H.M. Nopsa.

Jälkeläiset

ERJ 0 voittoa 0 muuta sijoitusta

KeRJ 0 voittoa 0 muuta sijoitusta

KRJ 0 voittoa 0 muuta sijoitusta

Ödemark on virtuaalitalli - Ödemark is a sim-hame stable
Ulkoasu © Aye, kaiken muun © Tuulia, ulkoasun kuvat Lilja & Tudor Oaks Farm; paikka.