|
x Jeannette FS "Jenni" x 18.01.2007 FIN (4v + 01.12.2008->2 irl kk=1v) x holsteiner,tamma x 167cm x Ruunikko,pt, vtj ksk, otj vsk |
x Ko Vaativa A Re 110cm Me 90cm x kasv Elina/Flash Stables x om Wareham Warmbloods |
Yleisesti Jenni on aikamoinen vekkuli luonteeltaan, mutta tammalla on kuitenkin sydän paikallaan. Neiti vain rakastaa kaiken maailman jekkuja yli kaiken eikä aina tajua, etteivät muut niistä välttämättä pidä. Minulle tamma tuli suoraan kasvattajalta kolmen vuoden iässä. Olen aina halunnut Flash Stables:n kasvatin ja nyt sopivan tuntuinen hevonen osui kohdalle. Jennin nähdessäni katselin sitä hetken, mutta lopulta tamman luontainen eleganssi tyrmäsi kaikki epäilyni. Nähtyäni vielä tamman sukupuun en voinut kuin todeta sen olevan juuri sitä mitä etsinkin. Niinpä Jenni sitten lopulta lähti kuin lähtikin mukanani Chileen. Tulevaisuudessa tulemme kiertelemään erityisesti kouluradoilla, mutta myös muissakin lajeissa mahdollisuuksien mukaan.
Hoidettaessa Jenni on hiukan arvaamaton eikä sitä koskaan tiedä, mitä tamma keksii hoitajansa päänmenoksi. Ulkona hoidettaessa tamma on varsin malttamaton, mutta pienellä komennuksella saa neidinkin seisomaan nätisti paikallaan. Karsinassa hoidettaessa neiti olisi syytä sitoa kiinni, sillä hän tykkää niin kovasti keksiä kaikenlaista hoitajansa päänmenoksi. Harjattaessa Jenni saattaa joskus hiukan pelleillä, mutta napakka ei kyllä lopettaa tämän touhun melkein välittömästi. Suitsittaessa neiti ei oikein jaksaisi käyttäytyä, joten suitsien laittamisessa saattaa vierähtää tovi jos toinenkin. Satuloitaessa Jenni tuppaa hiukan pullistelemaan, muttei kyllä mitään sen pahempaa tee. Ruokittaessa neiti kolistelee hiukan malttamattomana karsinansa ovea, muttei sen pahempaa. Eläinlääkärille Jenni saattaa toisinaan olla melko ilkeä, mutta malttaa kuitenkin useimmiten käyttäytyä. Kengitettäessä tamma on aika malttamaton eikä oikein jaksaisi odottaa, että kengittäjä saisi työnsä valmiiksi.
Taluttaessa Jenni on aikamoinen hulivili eikä koskaan voi oikein tietää, mitä siltä odottaa. Maastossa talutettaessa tamma saattaa joskus hieman säikähdellä mitä tutumpia asioita kuten kiveä tutulla maastoreitillä. Tarhalle mentäessä neidillä on usein melkoinen kiire, mutta tiukka komennus kyllä palauttaa tamman takaisin ruotuun. Toisten tammojen seurassa Jenni saattaa olla melkoisen äkäinen, jos nämä tulevat sitä pomottelemaan vaikka kysymys olisikin vanhemmista hevosista. Oreille tamma ei kyllä anna yhtään tilaisuutta pompotella itseään eikä suvaitsekaan näiltä ylimielistä käytöstä. Varsojen ja nuorten leikkien kanssa Jenniltä tuppaa menemään melko nopeasti hermo, mutta kyllä sekin niiden kanssa aina joskus peuhaa. Maneesissa ja kentällä neiti saattaa joskus olla aikamoinen tuittuilija, mutta malttaa myös aina joskus käyttäytyäkin. Juoksuttaessa Jenni on aluksi hiukan ymmällään, mutta parantaa kyllä loppuakohti. Lastattaessa tamma ei ole helpoimmasta päästä, koska alkaa aina vängätä vastaan välittömästi trailerin nähdessään.
Ratsastaessa Jenni on yleensä helposti käsiteltävä, mutta saattaa joskus ruveta hankalaksikin. Arvaamattomuutensa takia neiti ei olekaan mikään aloittelijoiden ratsu. Jennin askeleita on moni kehunut, mutta vaikka ne ovatkin mukavia, puuttuu niistä silti lennokkuus. Koulua tamma menee yleensä mielellään, mutta on niitäkin päiviä nähty joina neitiä ei touhu kiinnostaisi tipan vertaa. Esteillä Jenni on aika tahmea, mutta kyllä sitä innokuuttakin tarvittaessa löytyy. Kun neiti innostuu esteillä siinä sitä mennäänkin ja kovaa. Ratsastajalla voikin olla täysi tekeminen vauhtien pitämisessä aisoissa. Maastossa Jenni on rauhallinen oma itsensä eikä tekisi varmastikaan pahaa kärpäsellekään. Tamma ei säiky juuri mitään, joten maastossa neidillä voivat mennä normaalioloista poiketen myös aloittelijat. Maastoesteillä Jenni onkin sitten aikamoinen pakkaus ja vauhtia löytyy vaikka muille jakaa. Vedestä tamma on hiukan kahta mieltä. Toisaalta tamma pitää vedestä, mutta on myös niitä päiviä jolloin vesi on neidille täysi kammotus.
Kisoissa Jenni näyttää lähinnä välinpitämättömältä eivätkä ympäristön tapahtuman tunnu kiinnostavan neitiä tippaakaan. Kilpailualueella tamma lähinnä nuokkuukin pitkästyneen näköisenä silmät puoli ummessa paikallaan. Tallialueella neiti sitten osoittaakin kiinnostumisen merkkejä, kun muita hevosia pyörii niin paljon ympärillä. Toiset hevoset lähinnä kiinnostavat Jenniä ja se haluaisikin kovasti mennä tutustumaan jokaiseen. Siinä onkin narusta pitäjällä tekemistä kun tamma yrittää kiskoa moneen suuntaan yhtäaikaa. Lämmiteltäessä neiti ei keskity kunnolla ja onkin kiinnostunut melkein kaikesta muusta paitsi ratsastajasta selässään. Portilla vuoroaan odottaessa Jenni tanssahtelee välillä melko vaarallisenkin näköisesti paikallaan. Kouluradalla neiti saa itseensä yllättävän paljon lisää liikettä, mitä ei välttämättä osaisi odottaa kotioloissä käyttäytymisen huomioiden. Esteradalla Jenni tuntuu usein liikkuvan kuin täi tervassa ja neitiin onkin todella vaikea saada minkään valtakunnan liikettä. Maastoradalla tamma nauttii kun saa viilettää maastossa nauttien vauhdin hurmasta. Palkintojenjaossa Jenni tahtoo aina kuikuilla vieressä seisovaa hevosta eikä maltakaan seistä kunnolla paikallaan. Kunniakieroksella tamma lähtee melko herkästi viemään, mikäli ratsastaja ei osaa pitää varaansa.
|
Jeannette FS
|
i. Bonaventure F holst,trn,170 cm |
ii. Coubriozo PK YLA III,ERJ II holst,km,169 cm |
| ie. Mary's Van Amelia holst |
||
| e. Jeanné de Poemé VIR MVA Ch holst,rn,163 cm |
ei. RW Viscount rip 12.06.2007 holst,km,170 cm |
|
| ee. Laurentina E rip 10.09.2006 KTK III holst,rn,164 cm |
Bonaventure F on melko rauhaton ori poika. Ratsastattaessa Bona on herkkä ja kuuma, mutta samalla myös oikea koulutaituri taitavan ratsastajan kanssa. Itse ihastuin tähän oriin ensi silmäyksellä kun näin sen joskus kilpailemassa. Ori oli eleganssi näky, mutta samalla siinä oli myös luontaista tempperamenttia. Kisaradoilta Bona onkin kerännyt mukavasti menestystä. Bonan isä Coubriozo PK on kertakaikkisen upea ilmestys esteradalla. Toki ori hurmaa katsojat pelkällä komealla ulkomuodollaan näyttelyissäkin. Näyttelykehässä Rico on oikein elegantin näköinen ja hurmaa kyllä kenet tahansa. Esteradalla Rico näyttää joskus suorastaan lentävän, mikäli vain on taitava ratsastaja selässä, joka saa orista kaiken irti. Suvullisestikin ori on oikein näppärä, sillä sen vanhemmat polveutuvat hienoista saksalaisista linjoista. Bonan emä Mary's Van Amelian sivut ovat virtuaali maailmasta kadonneet, mutta muistelisin tamman silti olleen hieno ilmestys etenkin kouluradoilla. Maryn emä Goldnoblest PK palkittiin aikanaan KRJ:n laatuarvostelussa III-palkinnolla.
Jeanné de Poemé on hieno rakenteinen ja elegantti tamma. Tamman näyttävyyttä lisäävät entisestään lennokkaat askellajit, joiden takia välillä sen liikkuessa näyttäisi kuin neiti lentäisi. Janelta voidaan tulevaisuudessa odottaa paljon sillä sen molemmat vanhemmat ovat ansioituneita kilpailemissaan lajeissa. Tätä tammaa voisi usein luonnehtia energiseksi tehopakkaukseksi sillä se ei takuulla jätä mitään sattumanvaraan. Janen emä on jo edesmennyt KTK III palkittu Laurentina E. Tina kilpaili kisauransa aikana varsin hyvällä menestyksellä koulussa aina Intermediaire tasolla asti. Neidin isä jo edesmennyt VIR MVA Ch Sultan I Deverce kantakirjattiin aikanaan II-palkinnolla. Luonteeltaan Sultan on aika arvaamaton, mutta pohjimmiltaan kuitenkin kiltti. Koulua mentäessä ori on rauhallinen ja oppii uusia asioita melko helposti. Esteillä ori kuitenkin kuumu melko helposti eikä olekaan helpoiten hallittava hevonen. Kisamenestystä tälle upealle orille kertyi etenkin kouluratsastuksessa sekä näyttelykehissä. Suvullisestihan ori on oikein mainio pakkaus sillä sen molemmat vanhemmat polveutuvat arvostetuista,mutta jokseenkin tuntemattomista linjoista.
Jälkeläiset
KRJ 2 sijoitusta
26.10.2007, KRJ,Adam warmbloods,Kutsu,Vaativa A, 11/18
26.10.2007, KRJ,Conquérant,Kutsu,Vaativa B, 5/80
27.10.2007, KRJ,Champion,Kutsu,Vaativa A, 67/71
29.10.2007, KRJ,Ciabacka,Kutsu,Vaativa A, 25/46
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 55/70
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 44/70
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 5/70
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 52/70
31.10.2007, KRJ,Forskjell,Kutsu,Vaativa A, 115/119
31.10.2007, KRJ,Evergrey,Kutsu,Vaativa A:3, 39/165
Kouluvalmennus Valtamassa 24.02.2008
Jenni toimi tänään mukavasti, joskin neiti laahasi jalkojaan vähän turhankin mielellään. Alkutunnista Tuulia saikin tehdä hurjasti töitä tamman jalkojen herättelemiseksi, mutta Jenni taisteli vastaan yhtä mielellään. Pikkuhiljaa liikkeet alkoivat kuitenkin parantua, vaikka liikettä saikin koko ajan olla ohjaamassa. Puolipidätteet menivät tammalle hyvin lävitse ja pienellä pohjeavustuksella tamman kootut liikkeet saatiin näyttämään mukavammilta, joskin muoto ja takajalkojen liike kärsi aluksi pahastikin kokoamisesta - tästäkin kuitenkin selvittiin topakan Tuulian ansiosta ja lopussa kootutkin liikkeet sujuivat näppärästi, joskin takajalat meinasivat Jenniltä unohtua vähän väliä. Sulkutaivutukset onnistuivat tällä parivaljakolla hyvin, vaikka välillä mentiinkin todella hitaasti.
Valmentaja Eveliina
Kouluvalmennus Hösten '52:ssa 10.01.2008
Jennillä tuntui olevan hieman huono päivä. Tamma kulki varsin "maahansidotussa muodossa", liikkeistä ei tuntunut löytyvän lennokkuutta sitten millään. Muutenkin muoto jäi vähän turhan pitkäksi ja matalaksi.
Väistöt onnistuivat kohtalaisesti, tamma hieman kompuroi, mutta suoritti tehtävän kuitenin parhaansa mukaan. Käyntiin siirtymiset jäivät tahmeiksi, eivätkä näyttäneet valmistelluilta. Koottu ravi oli myöskin tahmeahkoa, mutta toi hieman enemmän lennokkuutta liikkeeseen sekä polkemista takajalkoihin. Lisätty ravi sujuikin tämän ansiosta jo ihan hyvin!
Laukassa Jenni intoutui ja esitti hieman turhankin paljon lennokkuutta pukkipyrähdysten muodossa. Sinuakin tuntui hieman moinen show ihmetyttävän, mutta tamman innostuminen taisi johtua samalla ympyrällä sen edessä laukanneesta orista. Sait tamman oikein hienosti koottua ja takaisin ruotuun, hyvä! Pienet säntäilyt paransivat tammasi askellusta vielä hieman, ja kaivattua lennokkuutta alkoi löytyä. Kannattaa kotona kokeilla laukata jo alkutunnista hyvän raviverryttelyn jälkeen. Tamman askeleet saattavat parantua ja muoto muuttua ryhdikkäämmäksi.
Valmentaja: miia.