|
x Shurik Yél "Suri" x 27.09.2008 FIN ( 2 irl kk=1v) x RBSH,ori x 160cm x Punaruunikko,mtj psk |
x Ko Vaativa B re 120cm Me 110cm x kasv Laura R./Yelna x om Wareham Warmbloods |
Yleisesti Suri on erittäin ihmisrakas sekä hyväkäytöksinen. Minulle herra tuli hieman sattumaltakin, kun olin käymässä Yelnassa vaihtamassa kuulumisia. Samalla sain selville, että tallissa oli myynnissä akhal teke linjainen rbsh. Niinpä tutkittuani orin sukutaulua perusteellisesti päätin kuin päätinkin tehdä siitä tarjousta. Ja kyllähän herra meille lähti, joten paperienteon jälkeen lastasimme herran traileriin pitkää kotimatkaa varten. Uuteen kotiin sopeutuminen sujui vaivattomasti.
Hoidettaessa Suri on enimmäkseen kiltti, vaikka välillä saattaakin keksiä kepposia. Ulkona hoidettaessa pysyy hyvin aloillaan eikä pahemmin temppuile. Karsinassa hoidettaessa herralla onkin sitten usein tapana unohtaa ne hyvät käytöstavat. Harjattaessa pysyy suht hyvin aloillaan, vaikka välillä leikitteleekin hoitajansa kustannuksella. Ruokittaessa odottaa vuoroaan kärsivällisesti eikä hätkähdä, vaikka ruoka tulisikin vähän myöhässä. Suitsittaessa laskee päänsä alas, jotta kuolaimet olisi helpompi sujauttaa suuhun. Satuloitaessa saattaa vähän pullistella, mutta äärimmäisen harvoin. Eläinlääkärin hoitotoimenpiteistä ei pahemmin piittaa. Kengitettäessä nostaa jalat hyvin ylös, vaikka ei toimenpiteestä juuri pidäkään.
Taluttaessa Suri kulkee nätisti taluttajansa vierellä, vaikka välillä saattaakin hieman tanssahdella. Maastossa talutettaessa saattaa hieman säikkyä vieraita ääniä, mutta pysyy muuten hyvin käsissä. Tarhalle mentäessä orilla on yleensä melkoinen kiire, jotan varmuuden vuoksi olisi hyvä laittaa ketju suuhun. Toisten orien seurasta ei pahemmin välitä ja vain harvoin se voidaankin nähdä muun lauman joukossa. Tammojen lähettyvillä tämäkin poika saattaa heittäytyä hieman raisuksi. Nuorten ja varsojen lähettyvillä tekee näille varsin selväksi, ettei näillä ole asiaa liian lähelle. Maneesissa ja kentällä talutettaessa seuraa taluttajansa perässä kuin koira. Juoksutettaessa kulkee muuten ihan hyvin, mutta on aluksi jokseenkin haluton. Lastaamisessa ei ole koskaan ilmennyt suurempia ongelmia.
Ratsastaessa Suri ei ole mikään läpihuutotapaus. Herra on erittäin herkkä suustaan ja kaiken lisäksi se rakastaa pilailua ratsastajansa kustannuksella. Ratsastajalta vaaditaan herkkää kättä, mutta myös keskittymiskykyä, sillä herra saattaa välillä pukitella. Orin askellajit ovat pehmeät ja niissä on pituutta muille jaettavaksi. Kouluun ehkä hieman liian kärsimätön, mutta kun herran saa kerran keskittymään niin se kulkee kuin unelma. steradalla hieman kaaharin vikaa, joten ihan aloittelijaa ei selkään parane laittaa. Maastossa käyttäytyy hivenen arvaamattomasti ja säikkyy miltein jokaista puskaa tienvarrella. Maastoesteillä vauhdikas, mutta malttaa kuitenkin hyvin odottaa ratsastajansa apuja. Vedestä ei kyllä juuri pidä ja rupeaaki nyrpeäksi, jos on pakko mennä pestäväksi.
Kisoissa Suri hermoilee toisinaan, vaikka yleensä pysyykin suht tyynenä. Kilpailualueen ilmapiiri hermostuttaa oria toisinaan kovastikin, mutta se rauhoittuu vähitellen sitä mukaan kuin tottuu alueeseen. Tallialueella herran stressaantuneisuus tulee esille, kun se pyörii jatkuvasti ympäri karsinassaan. Muiden hevosten läsnäolo ei pahemmin häiritse elleivät nämä nyt ihan herran perseeseen tule kiinni. Lämmiteltäessä sähläilee aika paljon, joten ratsastaja saakin tehdä runsaasti töitä, jotta ori rupeaisi keskittymään. Portilla odottaa vuoroaan maltillisesti lukuunottamatta satunnaista tanssahtelua. Kouluradalla haluaisi vain leikkiä, joten ratsastajan on varottava, ettei vain anna tilaisuutta siihen. Esteradalla malttaa sentään keskittyä, muttei kuitenkaan ole mikään automaatti. Maastoradalla nauttii täysin siemauksin, vaikka joskus saattaakin innostua hieman liikaa. Palkintojenjaossa diivailee minkä kerkiää. Kunniakierroksen menee suht nätisti lukuunottamatta satunnaista pukittelua.
|
Shurik Yél
|
i. Aralik BHE at,trn,154cm |
ii. Peligroso at,rn,156cm |
| ie. Ejderha LJMk III at,km,152cm |
||
| e. Isidora Zeni KRJ III rbsh,prn,166cm |
ei. Babalon A.D. xx rip 20.11.2007 xx,rn,170cm |
|
| ee. Ivarust budj,prn,159cm |
Aralik BHE on sulavalinjainen herrasmies, jolla on myös taitoja kenttäradoille. Luonteeltaan pääasiallisesti oikea herrasmies, vaikka luonnettakin löytyy tammojen lähettyvillä ja kisapaikoilla. Aaro on herkkä sekä jokseenkin kärsimätön kaveri ratsastaa, joten se vaatii rauhallisin ratsastajan. Kilpailuissa kerännyt menestystä kenttäradoilta, mutta on startannut pari kertaa myös estekisoissa. Aaron emä on kilpaillut laukoissa sekä kouluratsastuksessa, joten siltä puolelta on ainakin peritty nopeus. Kestävyys ja hyppykapasiteetti on taas tullut suurimmaksi osaksi isän puolelta, joka on kilpaillut vähän joka lajissa. Orin kasvattanut talli Breathe toimii nykyisin nimellä Knoxdale.
Isidora Zeni on selvästikin periyttänyt upean värityksensä Surille. Luonteeltaan Dora on ylimielinen ja yrittää pomotella vähän kaikkia, joten se aiheuttaa ihmisille varsin usein harmaita hiuksia. Ratsastettaessa vaativa tapaus, sillä tuppaa säikkymään vähän joka asiaa. Neiti on kilpaillut paljon kouluratsastuksessa hyvällä menestyksellä. Doran isä Babalon A.D. xx on irlantilaissyntyinen ja kilpaili laukoissa ennen kouluttamistaan ratsuksi. Doran emä Ivarust, joka on puhdasrotuinen budjonnyi ei ole pahemmin kilpaillut. Doran kasvattaja on Kerppa, joka kasvattaa hevosia vähän jokalähtöön.
Jälkeläiset
Kenttäratsastus 0 voittoa - - 0 sijoitusta