Etusivu Holsteinit RBSH:t Toiminta E-mail

x Hallow Pumpkin Shaw "Hillo"
x 24.10.2008 GBR ( 2 irl kk=1v)
x Holsteiner,tamma
x 170cm
x Ruunikko
x Ko Grand Prix re 100cm
x kasv Arwyn
x om Wareham Warmbloods

@ Gál Ildikó
Sivuilla esiintyvä hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

Yleisesti Sindy on jokaisen kouluratsastajan unelma. Sen liikkuminen on taianomaisen kevyen näköistä, minkä lisäksi se suoriutuu vaikeista kouluratsastusliikkeistä vaivattomasti. Meille tamma tuli yhdessä Arizonan kanssa, kun niiden entinen omistaja lopetti hevoskasvatuksen. Suurinosa hevosista oli jo myyty, mutta päätin kokeilla paria jäljellä olevaa. Noustessani tamman selkään tunsin heti, että se olisi juuri etsimäni hevonen. Ratsastettuani vähän aikaa laskeuduin alas selästä ja kysyin neidin hintaa. Hinta oli melko korkea, mutta päätin silti ostaa tamman, koska olihan sillä kuitenkin upeat liikkeet ja hieno sukutaulu. Uuteen kotiinsa Saksassa sopeutui melko vaivattomasti, vaikka aikaeron takia neidillä oli aluksi vaikeuksia tottua uuden kotinsa päivärytmiin.

Hoidettaessa Sindy on melko rauhallinen mitä nyt välillä tykkää pilailla hoitajansa kustannuksella. Ulkona hoidettaessa pitää hemmetinmoista mekkalaa, mikäli ympärillä pyörii liikaa väkeä. Karsinassa itse rauhallisuus, mikäli karsinassa on korkeintaan kaksi ihmistä. Kolmen ihmisen läsnäolo on neidille jo aivan liikaa. Harjattaessa tuppaa välillä pyörimään kuin väkkärä pientä ympyrää. Ruokittaessa ei malttaisi odottaa vuoroaan ja tilanne vaatiikin hieman erikoisjärjestelyä, ettei neiti pääse hyppimään silmille. Suitsittaessa laskee päänsä alas niin että kuolaimet on helpompi sujauttaa suuhun. Satuloitaessa saattaa hieman pullistella, mutta tekee tätä kyllä harvemmin. Eläinlääkärin kanssa ei pitäisi olla ongelmia, vaikka neiti inhoaakin rokotuksia. Kengitettäessä täytyy olla tarkkana, että tulee oikeanlaiset kengät jalkaan, sillä neidillä käytetään kevyempiä kenkiä pienten jalkaongelmien vuoksi.

Taluttaessa Sindy saattaa välillä yrittää kiskoa taluttajaansa tienviereisille ruohomättäille, mutta muuten kulkee kaikinpuolin hyvin. Maastossa talutettaessa katselee uteliaana ympärilleen tehden jatkuvasti havaintoja ympäristöstään. Tarhalle mentäessä seuraa taluttajansa perässä varsin säyseästi. Toisten tammojen seurassa erittäin seurallinen, muttei kuitenkaan yritä talloa kenenkään varpaille. Tämän takia Sindy toimiikin eräänlaisena terapeuttina tallin uusille hevosille. Oreille ei korvaansa lotkautakaan elleivät nämä nyt ala aivan mahdottomiksi. Nuorten ja varsojen seurasta nauttii kovasti ja neidin löytääkin yleensä valvomasta näiden leikkejä. Maneesissa ja kentällä talutettaessa kulkee nätisti taluttajansa rinnalla, vaikka saattaakin vähän säikkyä. Juoksutettaessa katselee Juoksuttajaansa aluksi katseella, jonka viesti on selvä oletatko minun oikeasti kiertävän ympyrää ympärilläsi. Lastattaessa menee sisälle traileriin ilman suurempia ongelmia. Joskus tosin saadaan neitiä houkutella kaurakipolla, että se suostuisi menemään sisään.

Ratsastaessa Sindyn selkään voi oikeastaa istuttaa kenet tahansa, sillä se on rauhallisuuden perikuva. Neidin askeleet ovat lennokkaat ja varmat eikä niissä tunnu olevan minkäänlaista merkkiä epäpuhtauksista. Ratsastajaltaan vaatii aika paljon työtä, sillä tamma on välillä pohjattoman laiska. Koulua mentäessä pysyy hyvin hallinnassa, mikäli ratsastaja vain ei anna neidille tilaisuutta velttoiluun. Sindy nimittäin osaa vaikeat koululiikkeet unisaankin, mutta sen täytyy haluta miellyttää ratsastajaansa, jotta liikkeet sujuisivat moitteettomasti. Esteitä neidillä ei varsinaisesti hypätä, muttä sillä tehdään silloin tällöin puomi- ja kavalettiharjoituksia. Maastossa rauhallinen ja selkään voi itseasiassa istuttaa kenet tahansa, sillä tämä neiti ei ihan vähästä hätkähdäkään. Vesi ei ole neidille täysin vastenmielinen asia, muttei se siitä niin kauheasti pidäkään.

Kisoissa Sindy on hieman hermostunut, mikä näkyy pienenä säikkymisenä. Kilpailualueen ilmapiiri viekin usein neidin hermoista voiton, mutta hieman rauhoituttuaan se käyttäytyykin jo asiallisemmin. Tallialueella pysyttelee kaikista mieluiten omissaoloissaan eikä pahemmin pidä häiritsijöistä. Muista hevosista ei pahemmin piittaa ja katseleekin näitä aliarvioivasti. Lämmiteltäessä kisajännitys alkaa väistyä innostuksen tieltä ja tamma alkaa leikitellä ratsastajansa kustannuksella. Portilla odottaa vuoroaan maltillisesti keskittyen täysin omaan tulevaan suoritukseensa. Kouluradalla neidin meno näyttää niin kepeältä ja levolliselta, että välillä näyttää siltä kuin se tanssisi. Palkintojenjaossa seisoo arvokkaasti pää ylhäällä ottaessaan palkintoaan vastaan. Kunniakierros mennään tahdikkaassa laukassa, muttei erityisen lujaa, sillä neiti pitää maltillisesta vauhdista.

Hallow Pumpkin Shaw
i. Screwdriver BA
holst,km,169cm
ii. Scatha PB
KRJ II,YLA III
holst,trn,171cm
ie. Nikoletta SRO
YLA III,KRJ III
holst,rt,166cm
e. Eliana of Aweia
holst,rn,170cm
ei. Serpent's Embrace PB
holst,m,172cm
ee. Rachida O'Polo
holst,rn,165cm

sukuselvitys tähän...

Jälkeläiset

Kouluratsastus 0 voittoa -- 0 muuta sijoitusta

pvm - paikka - luokka - sijoitus

ULKOASUN © LYDIA L. 2008 KOPIOINTI KIELLETTY !